Olen hieman yli nelikymppinen nainen, joka on valmistunut eläintenkouluttajaksi (at) sekä kasvatus- ja kuntoutuskoiraohjaajaksi. Palkitsemiseen perustuvan kouluttamisen pariin löysin noin 15 vuotta sitten, kun ensimmäinen koirani Roksu tuli meille. Roksu oli lempeä, mutta sain alkuun roikkua hihnassa sen perässä, kun hajut ja muut houkuttelevat asiat kiinnostivat koiraa enemmän kuin minä. Sittemmin meillä on asustanut myös rescuekoirat Hippa ja Lysti sekä nykyään ilonamme on eläinsuojeluyhdistyksen kautta tullut australianpaimenkoiramummo Pulla. Meillä on vieraillut erilaisia hoitokoiria vuosien varrella, joten monenlaista karvakuonoa on tullut ihasteltua ja ihmeteltyä aina norjanharmaasta hirvikoirasta mäyräkoiraan ja labradorinnoutajaan sekä monenmoiseen koiraan siltä väliltä.

Kaikki neljä koiraamme ovat olleet täysin erilaisia taustoiltaan, ulkonäöltään, kooltaan, luonteeltaan, käyttäytymiseltään ja tarpeiltaan, joten olen opiskellut lisää jokaisen yksilöllisten ominaisuuksien ja haasteiden tullessa vastaan. Naksutin, namit ja lelut ovat olleet koiriemme koulutuksessa tärkeimpiä välineitä iloisen asenteen, kärsivällisyyden, kivuttomien varusteiden ja stressittömän ympäristön lisäksi.
Kisakentät eivät minua ole vielä kiinnostaneet, vaan koirien kanssa yhdessä tekeminen ja mukava ajanviete ovat asioita, jotka ovat samalla myös kehittäneet vuorovaikutustamme ja helpottaneet arkeamme. Olen harrastanut omaksi ja koirieni iloksi rally-tokoa, noseworkia, doboa ja agilitya (alkeet). Lisäksi monenlaiset tasapaino-, jälki-, do as I do-, temppu- ja virikkeellistämiskurssit ovat myös tulleet vuosien varrella tutuiksi. Käymiini teoriaopintoihin voit tutustua tästä.

Koulutuksessa ongelmallisiksi koetut käytökset ja toimivan arjen rakentaminen kutsuvat minua edelleen eniten. Koiran hyvinvoinnista huolehtiminen kaupunkiympäristössä ja lapsiperheen tiimellyksessä ovat myös minulle tärkeitä teemoja. Olen kiinnostunut ratkomaan myös rescuekoirien ja kodinvaihtajakoirien elämänmuutokseen liittyviä pulmia. Olen johdonmukainen ja reilu rajojen asettaja sekä niin koiraa kuin ihmistäkin rohkaiseva kouluttaja.
Varsinainen työhistoriani sekä koulutustaustani painottuu ihmisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä perheiden kohtaamiseen ja tukemiseen. Olen työskennellyt erilaisissa järjestöissä ja esimerkiksi kouluympäristössä. Olen toiminut esihenkilönä sosiaalialalla kymmenisen vuotta. Olen myös ollut viisi vuotta eläinsuojelujärjestössä muun muassa koiravaraajana haastatellen perheitä, jotka haluavat tarjota kodin kodittomalle koiralle ja tukien heitä yhteiselämän alkumetreillä ja joskus vähän pidemmällekin.
