Roksu oli ensimmäinen koiramme ja se tuli meille vuonna 2007 Rekku rescuen kautta. Arvioilta viisivuotias Roksu oli päätynyt virolaiselle koiratarhalle, eikä kukaan hakenut sitä pois. Rekku rescuen aktiivit päättivät tuoda reippaan ja mutkattomanoloisen koiran Suomeen kotia etsimään ja niinpä se päätyi kotihoitoon Tampereelle.
Olimme jo pitkään harkinneet koiran ottamista ja kavereiden koirat olivat olleet meillä hoidossa joskus jopa kuukausikaupalla, joten ihan kokemattomia emme olleet. Toiveena oli saada keskikokoinen koira, jonka kanssa voisi elellä kaupunkilaisarkea, kulkea luonnossa ja harrastaa omaksi iloksi jotain.
Kun Roksun kuvaus ja kuvat ilmestyivät Rekku rescuen sivuille, ajattelimme löytäneemme juuri oikein koiran. Roksua kuvailtiin rauhalliseksi saksanpaimenkoirasekoitukseksi, joka suhtautui lauhkeasti ihmisiin. Meidät haastateltiin puhelimitse ja koirasta kerrottiin vielä lisää. Sovimme, että pysähdyn koulutusreissulta tullessa Tampereella ja käyn katsomassa Roksua. Roksu olikin varsin ihastuttava herra, joten pirautin miehelleni ja sanoin, että koira on isompi, kun mistä olemme puhuneet ja että sen hengitys haisee, mutta muuten se vaikuttaa juuri meille sopivalta koiralta. Mieheni sanoi, että luottaa arviointikykyyni eli tuo poika kotiin!
Niinpa paperityöt ja maksut tehtyämme matkustin Tampereelta junalla Roksun kanssa kotiin Helsinkiin. Mieheni ensireaktio oli järkytys, sillä hänestä koira oli aivan liian iso meille. Järkytystä kesti noin vuorokauden verran ja sitten Roksu olikin jo lunastanut paikkansa meidän molempien sydämessä.
Roksu kotiutui meille muitta mutkitta. Se oli tasapainoinen ja rohkea koira, jonka kanssa saattoi kulkea niin kaupungin vilinässä kuin patikoida tunturissa. Se kulki sujuvasti kanssani metrossa, kanootissa, autossa ja kaikissa muissakin kulkuvälineissä. Roksu osasi rauhoittua sisätiloissa hienosti, mutta ulkona se oli touhukas menijä. Oltuaan meillä puolisen vuotta, Roksu leikki lelulla ensimmäistä kertaa. En tiedä, oliko se vasta silloin omasta mielestään kotiutunut vai oliko sillä ensimmäistä kertaa elämässään mahdollisuus leikkiä leluilla, mutta se riemu, mikä lelupupun riepottelusta syntyi ei unohdu. Roksun kanssa harrastettiin omaksi iloksi arkitottelevaisuutta, rally-tokoa, hajutyöskentelyä (mm. verijälkeä), erilaisia virikkeellistämis- ja aktivointikursseja sekä tasapainoharjoituksia.
Roksulla oli alusta asti hyvin herkkä vatsa ja sen aiheuttamien ongelmien kanssa painimmekin useamman vuoden. Suolisto-ongelmaisen koiran kanssa eläminen tuo aina oman vivahteensa arkeen, puhumattakaan vaivasta aiheutuvasta kärsimyksestä eläimelle. Roksulla oli myös selässä erilaisia jumituksia, joita hoidettiin hieronnalla, osteopaatilla, akupunktiolla sekä senioriaikana myös lääkkeillä.
Roksun olemuksessa oli jotain hyvin rauhallista, sillä suuresta koostaan huolimatta siihen halusi tutustua kavereistamme myös ne, jotka pelkäsivät koiria. Vieraiden ihmisten halailusta se ei pitänyt, mutta muuten se tervehti kohteliaasti uudet tuttavuudet ja kävi sitten johonkin lähelle köllöttelemään. Monenlaiset koirat olivat Roksulle mieluisia leikkikavereita, mutta muutaman irrallaan olleen uroskoiran hyökkäyksen jälkeen urosten kohtaamisesta tuli varsin jännitteistä, joten leikkimahdollisuudet rajattiin narttukoiriin. Olin jo hetken haaveillut toisesta koirasta, kun kesällä 2013 meille muutti Hippa.
Yhteiselo Hipan kanssa lähti sujumaan hyvin ja Roksu kesti hyvin nuoren neidin hötkyilyt. Roksu toimi myös loistavana esimerkkinä nuorelle arkatassulle. Roksu kuitenkin vaipui ikioneen loppusyksystä 2013, kun siltä löydetyn hypereosinofiilisen syndrooman aiheuttamat oireet pahenivat. Kyseinen suolistovaiva on erittäin harvinainen ja sitä on havaittu ainakin rottweilereilla, joten ehkäpä Roksussa oli saksanpaimenkoiran lisäksi myös rottweileria, kuten olimme sen olemuksesta ounastelleetkin.
